Hyvät kotisivut alle 500 eurolla, totta vai tarua?

Markkinointi Osumat: 6379

Voiko yritykselle saada oikeasti hyvät ja laadukkaat kotisivut noin edulliseen hintaan? Vieläpä avaimet käteen periaatteella niin, että yrittäjän tarvitsee vain antaa perustietoja yrityksestään ja toiminnastaan ja muutama kuva ja se on siinä. Meillä tämä on totta. Muutama asia on kuitenkin hyvä tietää sivustoa hankittaessa ja vaihtoehtoja vertaillessa.

Jokainen yrittäjä osaa päätellä, että kovin montaa palkallista työtuntia ei mahdu 500 euron urakkaan, olipa työ mikä tahansa. Tässä tapauksessa paketti sisältää työkulujen lisäksi arvonlisäveron, palvelintilan ja kaksi sähköpostitiliä etukäteen maksettuina sekä julkaisujärjestelmän päivitykset ensimmäisen 12 kk ajaksi. Niistä syntyy melko paljon suoria kuluja. Jääkö työpalkkaan ylipäänsä enää mitään kulujen jälkeen? Voiko laatua saada noin edullisesti?

Millaiset sivut siis saan alle 500 eurolla?

Työtuntien määrällä on luonnollisesti suora yhteys sivuston sisällön määrään. Jos käytettävissä on reilumpi budjetti, esimerkiksi muutamia tuhansia euroja, saadaan jo runsaasti valinnanvaraa esimerkiksi animaatioihin, mainoksiin, uutiskirjeeseen, kuvien editointiin ja tekstin muotoiluun. Kuitenkin myös muutamassa työtunnissa voi saada paljon aikaan, jos työ on etukäteen hyvin suunniteltu ja se on tehokasta.

Me haluamme, että pienetkin yritykset voivat hankkia hyvän, näyttävän ja tekniikaltaan ensiluokkaisen sivuston. Monille yrittäjille muutama satanenkin on iso satsaus markkinointiin kuten kotisivuihin. Siksi suunnittelimme MMM-Presis-pakettimme niin, että se riittää sellaisenaan hyvin ns. esite-tyyppisenä sivustona useimmille pienyritysasiakkaille. Työtä aloitettaessa valitsemme ensin yhdessä sopivan layoutin, jota muokkaamme yrityksen värimaailman sopivaksi. Tekstit muotoillaan asiakkaalta saatujen tietojen mukaan, samoin kuvat toimittaa asiakas. Voimme haluttaessa käyttää ns. kuvituskuvia apuna, jos omia hyviä kuvia on niukalti. Myös logo on hyvä olla. Jos sitä ei ole suunniteltuna, autamme mielellämme siinä lisätyönä ja edullisesti.

Sivuston perusrakenteessa on kiinnostavan ja nopeasti latautuvan etusivun lisäksi kaksi lisäsivua, joilla kerrotaan tarkemmin yrityksen tärkeimmistä tuotteista ja palveluista. Lisäksi sivustolla on luonnollisesti myös yhteystiedot yritykseen, jossa on myös lisätietoja yrityksestä. Etusivulla on taustakuva, otsikko ja sopivasti tekstiä. Ylätunnisteessa on valikko, joka toimii myös puhelimella ja muilla mobiililaitteilla. Alatunnisteessa on copyright tiedot ja haluttaessa linkki tietosuojaselosteeseen. Teemme tietosuojaselosteesta oman sivunsa samaan hintaan edellyttäen, että saamme tekstin asiakkaalta valmiina. Voimme myös auttaa selosteen laatimisessa lisätyönä. Vinkki: linkki sivustonne tietosuo0jaselosteeseen on kätevä liittää esimerkiksi sähköpostin allekirjoitukseen.

Nykyaikaiset sivustot käyttävät evästeitä (cookies), joten myös niistä tulee kertoa sivustolle tulevalle vierailijalle. MMM-Presis-pakettiin sisältyy evästeistä kertova laajennusosa, joka näyttää sivun alalaidassa informointipalkin evästeiden hyväksymisestä.  Palkki katoaa vasta, kun vierailija on reagoinut siihen, joko hyväksynyt tai estänyt evästeet.

Riittääkö perussivusto? Voiko sitä laajentaa myöhemmin?

Esite-tyyppisen perussivuston etu on, asiakkaatkin yleensä odottavatkin näkevänsä tällaisen sivuston tullessaan pienen yrityksen sivuille. Asiakkaat etsivät lisätietoa haluamastaan tuotteesta tai palvelusta ja tehtyään päätöksen ostaa, haluavat mahdollisimman mutkattomasti tietää, miten tuotteen tai palvelun saa ostettua. Keskitytään siis oleelliseen, eikä tehdä sivustosta liian laajaa tai monimutkaista yrityksen toimintaan ja tarjontaan nähden. MMM-Presis on muotoiltu tältä pohjalta: kaikki tarpeellinen on mukana mutta ei mitään turhaa.

Perussivuston hyvänä puolena on, että se on toimintavarma ja varsin huoltovapaa. Koska käytämme korkealaatuista julkaisujärjestelmää, sivustolle voidaan myöhemmin asentaa monipuolisesti laajennusosia, kuten lomakkeita, blogi, kartta, chat, laskutusohjelma, uutiskirjesovellus, verkkokauppa ja voidaan mahdollistaa käyttäjien rekisteröityminen. Lisäksi tietokantapohjaisen sivuston ilmettä voidaan muuttaa ottamalla käyttöön uusi sivupohja. Koska varsinainen sisältö on tallennettuna tietokantaan, se ei muutu sivupohjaa vaihdettaessa. Tietokannassa oleva sisältö asetellaan tällöin uuteen sivupohjaan ikään kuin muutettaessa huonekalut uuteen asuntoon.

Käyttämässämme avoimen lähdekoodin Joomla!-julkaisujärjestelmässä on tarjolla tuhansia edullisia laajennusosia ja niitä voi räätälöidä omaan käyttöön sopiviksi ja kääntää suomen kielelle, jos käännöstä ei ole jo tehty. Joomla!-järjestelmä itsessäänkin on maksuton ja se on toiseksi suosituin julkaisujärjestelmä maailmassa. Myös monikielisten sivustojen teko onnistuu sinänsä helposti, mutta kaikki tekstimateriaali tarvitaan tällöin jokaisella kielellä, eli sivusto käytännössä kertautuu aina jokaisen lisätyn kielen myötä.

Tarvitaanko jotain toimepiteitä kun sivusto on hankittu?

MMM-Presis-paketin hintaan kuuluu 12 kk ylläpito, jolloin me siis huolehdimme päivityksistä ja huolloista. Ennen toisen ylläpitokauden alkua tulee tehdä sopimus jatkosta. Kun me huolehdimme ylläpidosta, asiakkaan ei siis tarvitse tehdä mitään. Joskus pakettiin kuuluvan palvelintilan sähköpostitila voi käydä yrittäjälle ahtaaksi ja tilaa joudutaan hankkimaan lisää. Jos jo etukäteen tiedetään, että sähköposteissa on paljon tilaa vaativia tiedostoja, kannattaa jo alun perin varata enemmän levytilaa. Seuraavassa hieman tietoja, millaista taustatyötä me teemme varmistaaksemme asiakassivustojen jatkuvan moitteettoman toiminnan.

Sivuston tekniikkaa tulee päivittää säännöllisesti, jotta se ei altistu hakkeroinnille. Kaikista verkkosivujen julkaisujärjestelmistä löytyy aika ajoin haavoittuvuuksia. Niihin tehdään nopeasti korjauspäivityksiä (security release), jotka sivuston ylläpitäjä asentaa sivustolle taustatyönä. Lisäksi järjestelmiä kehitetään paremmiksi ja ohjelmakoodissa olevia pikkuvikoja korjataan (ns. bug fixes). Järjestelmän päivityksiä tuleekin noin kerran kuussa. Me päivitämme asiakassivuillemme turvallisuuspäivitykset välittömästi ja kehityspäivitykset 1-2 viikon sisällä niiden julkaisusta. Voit katsoa päivityslokistamme tilanteen.

Jos kuitenkin säästäisin ja tekisin sivut itse, kun jopa ilmaisia palveluja on tarjolla

Monissa "tee-kotisivut-itse" -palveluissa laajennusosien valinnanvara rajoittuu lähinnä vain palveluntarjoajan tarjoamaan valikoimaan. Lisäksi ilmaisversion kotisivuosoite on yleensä muotoa 'yrityksesi.palveluntarjoaja.com' eli alidomain. Se ei ole markkinoinnin kannalta pitemmän päälle paras ratkaisu, vaan suosittelemme aina ja heti alusta pitäen oman domainin rekisteröintiä ja käyttöä. Oman domainin käytttö ilmaispalveluissa on yleensä maksullista, joten "ilmaisista" kotisivuista voikin tulla kuin huomaamatta paitsi kalliit, myös lopulta toiminnoiltaan rajalliset. 

Jos kuitenkin päätät tehdä yrityksesi sivut itse, kannattaa ensin tehdä kunnollinen markkinointisuunnitelma. Kannattaa katsoa myös, miten markkinoinnin huippuammattilaiset ovat rakentaneet sivupohjia edellä olevinen linkkien kautta ja minkälaisia elementtejä niissä on. Malleja katsoessa on toisaalta kuitenkin hyvä tiedostaa, että kansainväliseen käyttöön muotoillut sivupohjat voivat olle meillä jopa vuosia "ajastaan edellä" eli niissä näkyvät trendit ovat usein vasta tuloillaan meille. Yhtenä tärkeänä vinkkiniä maksutonta palvelua harkitsevalle DIY-tekijälle (do it yourself) vielä, että kannattaa tutustua huolellisesti palvelun ominaisuuksiin ja ehtoihin ja miettiä, kuinka pitkälle kyseinen palvelu ja toisaalta oma aika riittää.  

Vaikuttaa kiinnostavalta, mitä minun pitäisi nyt tehdä?

Tutustu sivuillamme MMM-Preis-pakettiin ja lue myös näitä blogiartikkeleita niin saat käsityksen, miten sivustoasi voidaan tulevaisuudessa laajentaa. Laajennusmahdollisuudet ovat lähes rajattomat, vain budjetti ja mielikuvitus asettavat rajat. Ota meihin sitten yhteyttä sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeella, niin pääsemme alkuun.

Me olemme kiinnostuneita hyvästä, pitkäkestoiseta ja molemmin puolin antoisasta yhteistyösuhteesta kanssasi.

Yhteistyöterveisin,

MMM-tiimi

Asiasanat:
Tulosta

Liittyvät artikkelit